20 Nov Sibiu
Sibiu on oikea Transilvanian helmi Cibinjoen varrella. Siellä on n. 146 000 asukasta. Kaupunki tunnetaan saksalaisen vähemmistön kulttuurillisena keskuksena, ja se oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2007. Sibiu mainittiin kirjallisessa lähteessä ensimmäisen kerran vuonna 1191, ja se oli tärkeä kaupankäyntipaikka 1300-luvulla.
Sibiusta tuli tärkein saksalaisyhteisön kaupunki. Yhteisö muodostui kaikkiaan seitsemästä kaupungista, jotka antoivat Transsilvanialle nimen Siebenbürgen (“seitsemän kaupunkia” saksaksi). Kaupungin saksankielistä nimeä Herrmanstadt käytetään edelleen muun muassa matkailumainonnassa.
Nähtävää ja koettavaa Sibiussa
Vanhakaupunki
Mukulaisista kaduista ja keskiaikaisesta arkkitehtuuristaan tunnettu Sibiun vanhakaupunki on erinomainen paikka kävelyyn ja kulmakahviloissa rentoutumiseen. Useimmat keskiaikaiset rakennukset ovat saksalaisten uudisasukkaiden ja kauppiaiden rakentamia.
Brukenthalin museo
Tämä merkittävä taidemuseo on yksi Romanian hienoimmista. Sen kokoelmissa on yli 1000 maalausta muun muassa hollantilaisten ja flaamilaisten mestarien siveltimistä. Myös itävaltalaiset, italialaiset ja romanialaiset taiteilijat ovat saaneet sijaa tämän hienon kulttuurikohteen seinillä. Katso lisätietoa täältä.
Valehtelijan silta
Tämä silta on Romanian vanhin rautasilta ja yksi Sibiun symboleista, joka rakennettiin aluksi vuonna 1841 ja uudelleen vuonna 1859 vanhan linnoituksen nostosillan tilalle. Silta on erittäin suosittu kävelypaikka.
Virkistys
Yökerho Club Liquid osoitteessa Dobrun str. 1 on tunnettu laadukkaasta musiikkitarjonnastaan.
15 kilometrin päässä Sibiusta on terveyskohde Ocna Sibiului. Vierailija voi kylpeä terveellisissä suolajärvissä, jotka helpottavat esimerkiksi niveltulehdusta. Siellä on myös ylellinen kylpylähotelli. Ocna Sibiuluihin pääsee linja-autolla (Transmixt) tai junalla Sibiusta (Copsa Mica -aseman pysäkki: Baile Ocna Sibiului) ja autolla DN 1- tai DN 7 -tietä pitkin.
Păltinişin laskettelukeskus 35 km Sibiusta lounaaseen Cindrel-vuorten alueella tarjoaa talviurheilumahdollisuuksia. Se on Romanian vanhin ja korkein laskettelukohde, ja Itävallan keskuksia halvempi. Siellä on myös kaunis ortodoksinen luostari.
Ostokset
- Supermarket Billasta saa elintarvikkeita ja kodin tavaroita.
- Piata Micasta saa paikallisten taiteilijoiden tekemiä pienoishuonekaluja.
- Unique Glam on maanalainen vaatekauppa, josta saa asusteita rentoon tyyliin.
- Nicolae Balcescu on kaupungin pääkatu, josta löytyy useita mielenkiintoisia kauppoja. Tutustumisen arvoinen on muun muassa kirjakauppa Libraria Humanitas, josta saa Sibiuun, Transilvaniaan ja Romaniaan liittyviä kirjoja, kalentereja ja muita matkamuistoja, englannin- ja saksankielisiä kirjoja sekä jonkin verran romanian kielen oppaita.
- Piaba Micalla (pienellä aukiolla) sijaitsevasta Hereus Art Bazaarista saa taide-esineitä ja koruja.
- Cibin Market on kaupungin suurin vihannes- ja hedelmäkauppa.
Kuvat: Wikipedia Commons ja Flickr CC -lisenssillä / Razvan Dumitru, Rsocol, Martin Greslou, Kvmgz, ToSter
Sibiu, Romania | 0°C taivas on selkeä | |
Wind
3 m/s, W
Humidity
80%
Pressure
771.82 mmHg |
Sibiun Top 5
- Vanhakaupunki
- Brukenthalin museo
- Yökerho Club Liquid
- Vaellus Cindrel-vuorilla
- Terveyskohde Ocna Sibiului
Kuinka Sibiuun pääsee?
Sibiussa on kansainvälinen lentokenttä. Lista lentolinjoista ja kohteista löytyy täältä. Tarom ja Lufthansa tarjoavat lentoja viisi kertaa viikossa Sibiuun Münchenistä ja Wienistä. Blue Airilla on halpoja lentoja Kölnistä, Stuttgartista ja Madridista Sibiuhun.
Sibiusta on hyvät linja-autoyhteydet Bukarestiin ja Cluj Napocaan. Paikalliset liikennöijät Dacos, Fany ja Transmixt tarjoavat linja-autoreittejä Cluj Napocaan melkein joka tunti. Sisämaan kaikki aikataulut löytyvät täältä.
Sibiun sisäinen liikenne
- Kaupungin keskusta-alue on melko pieni, joten siihen voi helposti tutustua kävellen. Tarjolla on myös linja-auto- ja raitiovaunuyhteyksiä. Liput (1,50 leuta) Sibiun linja-autoihin pitää ostaa kioskeilta tai automaateista ennen kulkuvälineeseen nousemista, ja ne on leimattava laitteissa sisällä.
- Paikallinen julkisen liikenteen yhtiö TurSib tarjoaa useita tapoja matkustaa kaupungissa ja lähistöllä.
- Polkupyörä- ja autovuokrauksesta vastaa Casa Luxembourg.
.